torstai 27. elokuuta 2015

HARJOITUSKENTTIEN KAUTTA EKALLE KIERROKSELLE

Green Card oli hallussa ja piti olla valmiudet pelikentille. Päätin pelata kuitenkin vielä pariin otteeseen harjoitus-"ysejä" Lövkullassa Espoossa ennen kuin uskaltauduin kentälle. Lövkullan harjoituskentälle pääsee ilman Green Cardia ja väylät olivat hieman lyhyempiä mitä normaalikentillä. Suurin osa väylistä on par 3:sia.

Suosittelen muillekin aloittelijoille käymään harjoituskentillä ottamassa tuntumaa ja fiilistä millaista on pelata. Selvisin väylistä jokseenkin kunnialla, joten olin valmis menemään oikealle kentälle. Onneksi mukanani oli avopuolisoni eli golfmentorini, jolla oli hyvin säännöt ja etiketti hallussa. Tuntuu, että pääsin lajiin paremmin sisälle jo pelanneen seurassa. Jos aloittaa ystävänsä kanssa golfin niin suosittelen pyytämään alussa jonkun kokeneemman mukaan, jotta pääsee hyvin sisälle ja aloittaminen on miellyttävämpäää. 18-kierrosta on pitkä aika pelata alussa, jos ei ole hajua mitä on tekemässä.

Kesäkuussa pääsin viimein "oikealle" kentälle . Pelasimme Nevaksessa Sipoossa Kettu-9:n.Nevas Golfissa on kolme 9-reikäistä kenttää, joita he yhdistelevät vuorotellen joko 18-reikäiseksi ja puolikkaaksi. Näin vaihtelee kentän pelattavuus. Kirjoitan jossain vaiheessa enemmän Nevaksesta, sillä ensimmäinen golfkesäni on kulunut siellä pääsääntöisesti.

Saimme pelata kahdestaan, joten ei onneksi tullut extrajännitystä tuntemattomista. Avasin ensimmäisen väylän rauta 5:lla ja pallo lensi niin hyvin ja kauniisti noin 110m juuri sinne minne sen piti. Fiilis oli sanoin kuvaamattoman hieno! Selvisin puolikkaan kentän ilman suurempia nöyryytyksiä vaikka lyöntejä kertyikin yli 70. Lyönnit lähtivät suoraan ja pysyin väylällä. Etenin siis pelissä! "Oikea"kenttä tuntui hyvin erilaiselta kuin Lövkullan harjoituskenttä. Väylät olivat erittäin siistit ja tunnelma kentällä oli arvokas. Luonto tarjosi upeat puitteet väylille. Golfintoni ei ainakaan laskenut ensimmäisen kierroksen myötä. Tätä lisää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti