Olen kuullut monen golfin aloittaneen jättäneen lajin jo ensimmäisenä kesänä. Ymmärrän hyvin, sillä laji vaatii kärsivällisyyttä ja ainakin oma turhautuminen hitaaseen kehitykseen viime kesänä oli todella kova. Mietin monesti ottaako laji enemmän kuin antaa, sillä ärsytys saattoi välillä kasvaa suureksi. Kuten aiemmissa postauksissa kirjoitin, olin onnekas sillä minulla oli oma golfmentori mukana, joka auttoi minua syvemmin lajin pariin. Toisaalta oli hieman harmillista, että yritin oppia lajia hieman liian vaikeilla mailoilla.
Oppiminen on luonnollisesti hyvin yksilöllistä ja varmasti osalla alkuun pääseminen on helpompaa, mutta uskon että se porukka on vähemmistö. Moni joutuu opettelemaan duffien (=maahanlyönti), kylkkärien (=maila osuu pallon kylkeen) ja slaissien(=pallo lentää sivulle) kautta sekä etsimään palloja vähän väliä metiköstä.
Ensimmäisen golfkesän kärsimys ja turhautuminen oli kuitenkin kaiken sen arvoista. Olen käynyt melko ahkerasti rangella ja harjoittelun tulokset näkyvät melko nopeasti. Pelaaminen tuntuu nyt mahtavalta ja monesti mietin viime kesää ja olen onnellinen, että jatkoin lajia alkutakkuilusta huolimatta.
Nykyisin pystyn pelaamaan jouhevammin ja lyöntimäärät ovat selvästi vähentyneet. Händärini putosi tämän kesän alussa muutaman kierroksen jälkeen 37:ään ja olen pelannut toisen kesäni suurin piirtein siihen ja allekin sen. Nautin pelaamisesta nykyisin ihan eri tavalla.
 |
| Ahkera rangeharjoittelu tuottaa tulosta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti